kansallisaarreriitu

tiistai 7. lokakuuta 2014

Martin muistelot "Lintukoiran koulutuksesta"

Pitää ihan kertoa omakohtaisia kokemuksia lintukoirista ja niiden "koulutuksesta". Itse olen jo n. 60 vuotinen ukkeli, mutta spystykorvat ovat aina olleet elämässäni mukana. Muistelen aikoja jolloin olin n. 10-30v, niin koirat kuuluivat joka päiväiseen elämään, kuten lehmät, lampaat, kanat yms. Koskaan ei ollut mitään konfliktia näiden kesken. Elettiin maalaiselämää sulassa sovussa. Kanatkin kävelivät pihalla eikä niitä koirat hätistelleet. Äitini mukana autossa koirat kävi kaupassa, kylässä, maton pesussa yms. Maalaistalossa ne olivat myös aina pellolla myyräjahdissa, luonnollista, toki olivat myös erittäin kuuliaisisia. Paras yksityiskohta on se kun ne tulivat jostain täysin mutaisina kotiin ja äitini käski ne suihkuun, niin molemmat meni suihkukaappiin odottamaan pesua.
Tilanne muuttui, kun lähdettiin metsälle, aseiden esille otto ja sanonnat "lähetään" saivat koirat innostumaan ja haukkumaan, nyt päästään metsään. En tiedä mistä tavat tuli, mutta aina sama toistui sukupolvelta toiselle. Tapana oli, että toinen koira oli vanhempi ja toinen varttui siinä rinnalla. Näin meidän mielestä tuli aina uusi haukkuja vanhemman luovuttaessa. Tämä teoria toimi, sanokoot kuka mitä hyvänsä.
Sitten 2000-luvulla asioihin tuli mutkia ja ketju katkesi. Alueelle ilmestyi sudet, jotka veivät yhden pystiksen pihasta. Sitten saatiin kuitenkin lauma n. 10 sutta siirtymään Venäjän puolelle. Viimeinen lintukoira oli "Lulu". Minulle ja ja velipojalleni hyvä koira tarkoitti linnun löytämistä maasta tai puusta ja sen haukkumista, tietenkin myös merkkausta ja seurausta. Jos lintu irtosi haukusta, niin koiralla oli erityisen hyvä näkö ja kuulo mihin se meni ja usein sai uusinnan, jossa se paremmin kesti haukussa. Lululla oli myös erityinen taipumus pitää lintu puussa rauhoittamalla omaa haukkua ja käytöstä. Edellä mainitut ominaisuudet piti olla koiralla luonnostaan. Koirien kokeista ei tiedetty juurikaan, metästettiin vain ja saalis oli kertoi tuloksen. Lulu oli valmis jopa mopokyyttiin, jota Antti antoi metsälle mentäessä. Hyvä näky, kun poika haulikko selässä ja pystis mopon kyydissä. Sitten kuvioon tuli Tanja, joka sanoi, että tuotahan pitäis käyttää kokeissa, me sanottiin, se on niin vanha eikä se mikkää koekoira ole, se on mehtäkoira Hän käytti sitä kuitenkin kokeissa, pisteitä 70-82 väliin ja jopa pokaaleitinkin tuli. Sitten yritettiin tehdä pentuja, mutta homma ei enää onnistunut. Nyt tuntuu, että paljon menetettiin
Nyt meillä on kaksi pystistä. Olen huomannut oppiakseen metsäkoiraksi, pitää myös metsässä olla eikä vain käydä. Varttumassa ollaan. En tiedä, mikä on viisaus lintukoiran koulutuksessa, mutta esim. Lululle ammuttiin kaikkea pennusta alkaen, istuvaa, lentävää, juoksevaa(jänis).Silloin metsään mentiin hakemaan ruokaa eikä huvittelemaan. Muistan pienenä poikana, kun piti luikkia salaa metsälle, maatalossa ois ollu muutakin tärkeempää tekemistä , jos saalista sai selvisi pinemmillä rapsuilla.
Nyt olen yrittänyt soveltaa näitä uusia oppeja Hipun osalta, mutta Nönöllä mennään vanhoilla eväillä, tulostakin tullut. Eilen Hippu teki n. kilometrin lenkin jäniksen perässä, oisin saanut ammuttua, mutta oppikirjat ei salli. Sen verran mentiin viisuksien ohi, kun 4 km käveltyäni koirat ajo koppelon lentoon niin ammuin sen. Toivottavasti Hippu ei mennyt piloille. Ainakin takaa-ajo oli tuima, kun siltä katkes vain siipi.
Lopuksi pitää sanoa, että ny uusi sukupolvi nousemassa, Nönö osaa jo hommat ja Hippu kehittyy joka päivä. Hyvät koirat.

Metsässä ravaamista

Oltiin taas viikolla metsällä. Nyt oli kyllä huono viikko, ensin alkuun kovat tuulet ja linnut kateissa. Loppuviikosta sain haukkuja, mutta teeret etenkin ei kauan kuunnelleet haukkua vaan lähtivät. Hipun puolesta vähän harmittaa, kun silläkin oli pari teerihaukkua, vaan pyssymies ei kerennyt paikalle. Mutta, kun lehti lähtee, saa Hippukin ensi pudotuksen, näin uskon. Tässä ollaan tultu kaupunkiin vähän huilaamaan. Jätystellään siipiä, pirun maukkaita.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Viikko metsällä

Olimme Hipun ja isäntäni kanssa Mustanlammin maisemissa viikon metsällä lähes päivittäin. Isäntäni keräili marjoja ja sieniä metsästyksen välipäivinä. Reissu oli antoisa, sain "haukkua" ihan vapaasti, kun oli haukuttavaa. Sihtikin oli pyssymiehellä välillä kohdallaan, kun tuli saalistakin ja herkkupaloiksi maksaa, sydäntä ja taisi olla keuhkojakin. Hippukin innostui kaikista lentävistä ja oli erikoistunut etenkin pyiden jahtaamiseen. Oli jopa niin innostunut, että nappasi yhden elävänä kiinni, aika temppu. Komein saaliimme oli homenokka, jota pääsin haukkumaan. Pudotuksen jälkeen Hippu ehti ensimmäisenä sen kimppuun ja höyhensi sitä kuin aikuinen koira.
Kuvassa ratustelemme iltapuhteina maukkaita siipiä, ei toki kanan sellaisia.

Hippu ja kiinniottamansa pyy (vielä elossa)

Homenokka, jota Hippu vielä tutkii pihamaalla.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Syykuun 10. päivän odottelua

Nönö ja Hippu tarkastavat järveä, onko vielä sorsia. Tulihan se uintitreeni, kun yksi kääkkä löytyi rantakaislikosta

Hippu poseeraa vedenneitona rantakivellä. Hippu kahlaa jo mahaansa myöten veteen, eli kyllä siitä uimari tulee, kun pikku hiljaa rohkeus ja uteliaisuus kasvaa. Hipulla on kiinnostusta kaikkeen lentävään ja liikkuvaan. Haukkuu pikkulintuja ja tänään seurasi katseellaan jopa lentokonetta eli taito on katsella ylös päin.