perjantai 27. tammikuuta 2012

Untenmailla portailla

Pikkuinen valvoo ja emo nukkuu. Nönön palattua kotiin uupumus oli valtava, näin jo heti koiran silmistä että kaikki vauhti oli karsiutunut perjantai-illaksi pois. Tunsinkin valtavaa myötätuntoa - Nönöllä oli yhtä kokonaisvaltainen väsymys päällä kuin minulla aikanaan eka maratonin jälkeen. En jaksanut muuta kuin oikoa kinttujani vaaka-asennossa ja samaa teki Nönö. Pieni koira oli käytännössä koko illan kyljellään ja vatsallaan matolla  venyttelen välillä koko kroppaansa. Ruokakaan ei maistunut ennen kuin yöllä, ihan kuin ihmiselläkin suuren uupumuksen vallassa nälän tunne katoaa - toki se tulee myöhemin kaksinverroin takasian.