keskiviikko 16. tammikuuta 2019
tiistai 18. syyskuuta 2018
Vuosi on vierähtänyt
Vuoden on blogi ollut jumissa ja nyt onnistuin saamaan sen auki!

Tämän päivän kuvaa en saa liitettyä, laitan siis kuvan parin vuoden takaa.
Tämän päivän kuvaa en saa liitettyä, laitan siis kuvan parin vuoden takaa.
lauantai 23. syyskuuta 2017
Syyskuun 23.2017 lauantai
Nautin ulkoilusta emäntäni kanssa, kaunis sää.
Vähän pääsin viilettämään vapaanakin, vapautta
kaipaan ja lintuhaukkua erityisesti mutta juoksu
tiistai 15. elokuuta 2017
sunnuntai 13. elokuuta 2017
torstai 27. heinäkuuta 2017
keskiviikko 12. heinäkuuta 2017
perjantai 23. kesäkuuta 2017
Juhannuksen viettoa Hipun kanssa
Päätehtävänä meillä on pihapiirin vahtiminen, vähän meitä työllistävät lähipellon kyyhkyt
keskiviikko 24. toukokuuta 2017
Hipulle toinen lääkärireissu käärmeen takia
Oikea kalkkarokäärme on ollut se,
joka Hipun kimppuun hyökkäsi.
Toisen kerran lääkäriin ja tippaan!
Tuskissaan Hippu meni aitan alle
piiloon, minä yritin haukulla saada
Hipun sieltä pois... lopulta isäntä
tiistai 23. toukokuuta 2017
Kyyn purema 23.5.2017
Hippu oli uhkarohkea ja otti kyyn pyöritykseen
Sillä seurauksella että käärme pääsi puremaan!
Lähdimme kiireesti isännän kanssa Lappeen-
rantaan eläinlääkäriin ja Hippu sai opiaatteja
tippaletkulla. Ihan on pieni koira tokkurassa.
Nyt toivotaan paranemista.
keskiviikko 26. huhtikuuta 2017
perjantai 21. huhtikuuta 2017
torstai 16. maaliskuuta 2017
tiistai 14. maaliskuuta 2017
Kettu repolainen
Tänään 13.3.2017 olimme Hipun kanssa
normiaamulenkillä ja mitä tapahtuikaan sillä
aikaa pihallamme. Ketun nokka oli nuuhkaissut
hirvenluu varastomme ja repo oli ottanut
kelpoloikat parimetrisen aidan yli pihallemme.
Emännältäni meni aamun vihreä tee väärään
lauantai 28. tammikuuta 2017
Tammikuun saariretki
Sain kylpeä hetken auringonpaisteessa! Nautin
Jäällä ja metsässä juoksemisesta, emäntäni
lauantai 24. joulukuuta 2016
Jouluaaton 2016 riemuja
Kävimme Hipun kanssa Kesärannassa ja
saimme kirmata vapaana. Hippu kierii ilosta
pellolla, hanki kantoi ja tuntui kelliessä
mukavan karhealta. Kotimatkalla näimme
pystykorva Kirvesniemen talon lähellä, emäntäni
toivotti pystikselle ja muulle joukolle Hyvää Joulua!
sunnuntai 4. joulukuuta 2016
lauantai 26. marraskuuta 2016
Lunta
Heti aamulla kävin paikantamassa luut lumen alta, kaikki
löytyi. Valkoisessa lumessa on hauska temmeltää!
sunnuntai 9. lokakuuta 2016
torstai 6. lokakuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)























